Jussi Niinistön Heimosotien historia 1918–1922 ilmestynyt
Suomalaiset vapaaehtoisjoukot tekivät vuosina 1918–1922 useita heimosodiksi kutsuttuja aseellisia retkiä Itä-Karjalaan, Inkeriin, Petsamoon ja Viroon. Heimosotaretkien tarkoituksena oli suomensukuisten heimojen asuinalueiden irrottaminen sisällissotaan ajautuneesta Neuvosto-Venäjästä: tavoitteena oli joko niiden itsenäistäminen tai liittäminen yhdeksi suureksi Suomeksi. Heimosoturit näkivät toimiensa oikeutuksen kumpuavan kansojen itsemääräämisoikeudesta – opista, joka ensimmäisen maailmansodan vuosina oli kulovalkean tavoin levinnyt ympäri Euroopan ja josta vasta itsenäistynyt Suomikin oli esimerkki.
Taustaa
Heimokansallisen ajattelun juuret ovat syvällä autonomian ajassa. Kiinnostus Vienassa ja Aunuksessa asuvaan karjalaiseen heimokansaan oli virinnyt 1800-luvun kuluessa vähitellen kansallisromantiikan ja suomalais-kansallisen herätyksen vaikutuksesta. Ensimmäisen maailmansodan aikana erityisesti aktivistit ja jääkärit olivat kaavailleet Suur-Suomea, jonka rajojen sisällä olisivat kaikki Venäjän ikeen alta vapautetut heimokansat. Samalla saataisiin turvallinen ns. kolmen kannaksen raja linjalle Laatokka–Syväri–Ääninen–Vienanmeri, jota voitaisiin menestyksellisesti puolustaa.
Jääkäreiden osalta heimokansallinen innostus kiteytyy sanoiksi Heikki Nurmion vuonna 1917 Saksassa kirjoittamassa runossa, sittemmin Sibeliuksen säveltämässä Jääkärimarssissa, jonka alkuperäisessä versiossa lukee: ”Viro, Aunus, Karjalan kaunis maa / yks’ suuri on Suomen valta.” Viron sisällyttämistä Suur-Suomeen pidettiin kuitenkin jo liiallisena, joten Nurmio sai korjata marssinsa lopulliseen muotoonsa: ”Häme, Karjala, Vienan rannat ja maa / yks’ suuri on Suomen valta.”
Kun bolševikit kaappasivat lokakuun vallankumouksessa 1917 Venäjällä vallan, joutuivat he pian ankaraan, nelisen vuotta kestäneeseen sisällissotaan valkoisia venäläisiä kenraaleita ja heitä tukeneita länsivaltojen interventiojoukkoja vastaan. Maailmanpoliittinen tilanne, sekasortoinen sisällissota Neuvosto-Venäjällä, mahdollisti heimosodat. Lisäksi Suomen ja Venäjän välinen raja oli vielä vahvistamatta, ja Suomen uskottiin saavan pitää valtaamansa alueet tulevaisuudessa käytävissä rauhanneuvotteluissa. Paradoksaalista on, että Itä-Karjalan liittäminen kuului Suomen hallituksenkin tavoitteisiin, mutta heimosotaretket eivät olleet Suomen virallista politiikkaa. Suomi ei käyttänyt vakinaisen väen joukkoja sotatoimiin rajan takana eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta. Heimosotaretket suoritettiin pääasiallisesti vapaaehtoisvoimin, jos kohta monasti Suomen valtion tarjoaman poliittisen ja taloudellisen selkänojan turvin. Heimosotiin osallistuneiden suomalaisten lukumäärä on kokonaisuudessaan noin 9 000 miehen luokkaa, joten mistään marginaali-ilmiöstä ei ollut kysymys.
Heimosotaretket
Ensimmäiset retkikunnat marssivat Itä-Karjalaan jo keväällä 1918, jolloin Suomen vapaussota oli vielä kesken. Operaatio olikin alussa lähinnä valkoisen Suomen sivustan turvaamista. Majuri C.V. Malmin, myöhemmin jääkärikapteeni Toivo Kuisman johtama vapaaehtoisretkikunta eteni Vienan Karjalaan Uhtuan suuntaan ja jääkäriyliluutnantti K.M. Walleniuksen asevelvollisista koottu retkikunta pohjoisempaan Vienaan. Molemmat retkikunnat joutuivat syksyn tullen perääntymään takaisin Suomeen. Vastassa oli ollut paitsi karjalaisia ja venäläisiä bolševikkeja, myös Suomesta paenneita punaisia, joista englantilaiset interventiojoukot muodostivat Muurmannin legioonan. Suomen vapaussota – tai sisällissota – siis jatkui maan rajojen ulkopuolella saaden suurpoliittisia ulottuvuuksia.
Vuodenvaihteesta 1918–1919 lähtien suomalaisia vapaaehtoisia laivattiin Viron vapaussotaan. Ruotsalaisen majurin Martin Ekströmin johtama I Suomalainen Vapaajoukko osallistui pohjoisella rintamalla lähes uskomattomaan tekoon: Narvan valtaukseen tammikuussa 1919, ja virolaisen everstin Hans Kalmin johtama Pohjan Poikien rykmentti ansioitui etelärintamalla Pajun, Marienburgin ja Petserin taisteluissa.
Narvan valloittaja. Luutnantti Anto Eskola ratsain takanaan Hermannin linnoituksen jykevät tornit. (Kirjan kuvitusta)
Keväällä ja kesällä 1919 vapaaehtoiset rynnistivät Aunukseen jääkäreiden Gunnar von Hertzen, Aarne Sihvo ja Paavo Talvela johdolla. Aunuksen retki oli yrityksistä suurisuuntaisin ja varmaankin tunnetuin, vaikka se päättyi alkumenestyksen jälkeen perääntymiseen Syvärin seuduilta ja Petroskoin porteilta.
Soitellen sotaan: jääkärikapteeni Sihvosen pataljoona lähdössä hyökkäykseen Aunuksen etelärintamalla 1919. (Kirjan kuvitusta)
Samaan aikaan Aunuksen retken kanssa inkerinsuomalaiset kävivät omaa, maantieteellisen asemansa – Pietarin suurkaupungin – vuoksi epätoivoisempaa taisteluaan. Heitäkin tuki joukko Suomesta saapuneita heimosotureita. Inkeriläispataljoona piti pohjoisinkeriläistä Kirjasaloa Suomen yhteydessä aina joulukuulle 1920 saakka, jolloin se ja Suomeen vapaaehtoisesti liittyneet pohjoisaunukselaiset Repolan ja Porajärven rajakunnat luovutettiin Neuvosto-Venäjälle Tartossa solmitun rauhansopimuksen mukaisesti. Vastikkeeksi Suomi sai siivun Jäämeren rantaa, Petsamon, jota se oli aiemmin yrittänyt pariin otteeseen vuosina 1918 ja 1920 pienin retkikunnin valloittaa.
Viimeistä heimosotaa on yleensä Suomessa kutsuttu Karjalan kansannousuksi. Sota käytiin talvella 1921–1922, kun neuvostokomentoon tyytymättömät karjalaistalonpojat nousivat suomalaisten heimosoturien tuella kapinaan Vienassa ja Pohjois-Aunuksessa. Aloite oli tällä kertaa selkeästi paikallinen, eikä tätä retkeä Suomen valtiovalta tukenut, pikemminkin päinvastoin, sillä sota syttyi Tarton rauhan solmimisen jälkeen. Sissit valtasivat Vienan ja työnsivät rintaman lähelle strategisesti tärkeää Muurmannin rataa, mutta eivät pystyneet katkaisemaan sitä. Kansannousu kukistettiin ripeästi, ja sen seurauksena Suomeen saapui tuhansia karjalaisia pakolaisia.
Karjalainen ja suomalainen heimosoturi taistelevat rinnakkain Tsholmossa 9.1.1922. (Kirjan kuvitusta)
Heimosodat on ollut nyt ilmestyneeseen teokseen saakka ainoa Suomen viime vuosisadalla käymistä sotakokonaisuuksista, josta on puuttunut ajantasaiseen tutkimustietoon pohjautuva yleisesitys. Filosofian tohtori, Maanpuolustuskorkeakoulun Suomen sotahistorian ja Helsingin yliopiston Suomen historian dosentti Jussi Niinistö on aihepiirin asiantuntija. Hänen sujuvaa kerrontaansa tukee pitkälti yksityisarkistoihin pohjautuva runsas ja harvinaislaatuinen kuvitus.
Heimosotien historia 1918–1922 julkistamispäivämäärä on 22.2.2005. Kirja on sidottu ja siinä on 307 sivua. Kustantaja on Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, jonka kautta kirjaa on saatavissa tai hyvin varustetuista kirjakaupoista.
Lisätietoja tekijältä, joka on myös Vapaussodan Invalidien Muistosäätiön perinnetyön sihteeri, puh: 050-5767 239 tai jussi_niinisto@hotmail.com
Lisätietoja kirjasta myös SKS:n sivuilta www.finlit.fi/kirjat