Tampere
Lähde: Suomen Vapaussota 1918. Kartasto ja tutkimusopas. Toim. Juhana Aunesluoma ja
Martti Häikiö. Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö ja WSOY 1995
Karttaa klikkaamalla saat kartan suurennettuna
TAMPERE 3.4.
Kalevankankaan taistelun jälkeen olivat valkoiset päässeet idässä kaupungin tuntumaan. Mannerheim muodosti kaupunkiin idästä ja etelästä hyökkäävistä joukoista yhden ryhmän.
Tampereen taistelun viimeinen vaihe, taistelu itse kaupungista alkoi aamuyöstä 3.4. kello 2.30. Tammelan ja Kyttälän pääosin puusta rakennetut kaupunginosat olivat pian tulessa.
Huhtikuun 3. päivän aikana vallattiin idästä alkaen kaupunki Tammerkoskeen asti järjestelmällisesti talo talolta ja kortteli korttelilta. Grafströmin osaston onnistui edetä etelästä käsin Ratinanniemelle ja jatkaa Hämeenkadulle sekä kosken partaalla olleelle verkatehtaalle.
Iltapäivällä alkoi puolustus Tammelassa ja Kyttälässä pesäke kerrallaan murentua ja punaiset joutuivat saarroksiin. Malmbergin joukot hyökkäsivät Lapinniemestä käsin Tampellan tehtaille ja täydensivät Tampereen itäpuolisen osan valtauksen iltaan mennessä.
Karttaa klikkaamalla saat kartan suurennettuna
TAMPERE 4.-6.4.
Huhtikuun 4. päivän vastainen yö sujui Tampereella tykki- ja kivääritulen merkeissä. Muutama sata punaista onnistui livahtamaan saartorenkaasta järvien jäitä pitkin.
Ausfeldin osastolle annettiin tehtäväksi mennä Tammerkosken yli pohjoisessa ja Grafströmille etelässä. Kupungin keskustan katutaistelut alkoivat kosken ylittämisen jälkeen.
Valta vaihtui hitaasti Tampereella 4.4.1918. Iltaan mennessä olivat valkoiset saartaneet ja ottaneet hallintaansa pohjoisesta ja etelästä keskustan aina Puistokadulle asti.
Tampereelle yritettiin 4.4. myös lännestä Epilänharjun suunnasta, mutta valkoisten eteneminen ei onnistunut. Tampereen taistelu ratkaistiin idässä.
Huhtikuun 5. päivänä jatkui kaupungin keskustan puhdistaminen. kaupungintalon 400 puolustajaa saatiin vaiennettua vasta pitkien taistelujen ja neuvottelujen jälkeen. Samaan aikaan peräytyivät viimeiset punaiset Pyynikille ja Pispalaan, minne vievät tiet olivat täynnä pakolaisia.
Huhtikuun 6. aamuna kello 8.30 antautuivat viimein Pyynikillä ja Pispalassa olleet punaiset ja 7.4. pidettiin tuomiokirkossa jumalanpalvelus. Taistelu Tampereesta oli päättynyt punaisten täydelliseen tappioon.
Tampereen taistelu oli vapaussodan käännekohta. Kuvassa pohjalaisia vapaussotureita marssimassa vasta-vallatun kaupungin katuja.