Sampo Ahdon kirja-arvostelu

Arvostetun sotahistorioitsijan ja vapaussotamme asiantuntijan, eversti evp Sampo Ahdon arvostelu Pekka Niemisen kirjasta ”Suomen Tasavallan Vartiosto. Kertomus Suomen armeijan ensimmäisestä jalkaväen joukko-osastosta Suomen Tasavallan Vartiostosta eli Seinäjoen Krenatööripataljoonasta vapaussotavuonna 1918.” Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö, Jyväskylä 2004, 297 sivua.

tasvartkansi

 Jalkaväkemme uranuurtaja

Ei aikaakaan, kun vapaussotamme päivistä on kulunut jo yhdeksänkymmentä vuotta, ja satavuotisjuhlatkin ovat vääjäämättä odottamassa. Kahdesta syystä olisin halukas ne vielä kokemaan. Toivoisin tuolloin näkeväni, että vapaussodan sisällissotapuolen taisteluasenteiden keinotekoinen ylläpitäminen lopultakin kuuluisi menneisyyteen. Lisäksi toivoisin, ettei meidän vuonna 2018 tarvitsisi kaivata uutta vapaussotaa luovutettuamme päätösvaltamme kevytmielisesti epämääräisille kansainvälisille voimille.

Jotta nyt kulkemamme tie ei johtaisi näin ikävään lopputulokseen, mielessä pitäisi säilyä tietoisuus siitä, tai se ainakin olisi palautettava mieliin, että vapautemme luominen oli aikanaan kaikkea muuta kuin rutiinitapahtuma. Tätä tietämystä on ylläpitänyt ansiokkaalla tavalla Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö, jonka julkaisuihin tässä esiteltävä Suomen Tasavallan Vartioston historia kuuluu.

Yhdestä yksityiskohdasta Pekka Niemisen tutkimuksessa tietenkin on kysymys. Yksityiskohdista kokonaisuus kuitenkin muodostuu, ja toisaalta monimutkainen kokonaisuus voi monesti avautua jonkun ruohonjuuritason tapahtumasarjan kautta. Sellaisena Niemisen tutkimuskohde onkin antoisa varsinkin kun tekijän näkökulma suuntautuu sekä yleiseen että yksittäiseen. Sellaiseen kirjoittaja ei kuitenkaan ole harhautunut, että sivuilta ei paljoa muuta löytyisikään kuin tuota niin sanottua yleistä. Siitähän on helppo suoltaa tekstiä, ja niin valitettavan moni kirjoittaja ylittää aidan sieltä, missä se on matalin. Niemisellä ehdoton pääpaino on Vartioston ja sen jatkojoukkojen historiassa.

Runsaasti tietoa

Yllättävää on, miten paljon Nieminen on saanut aiheestaan irti. Äkkipitäen luulisi, että jonkun vapaussodan aikaisen joukon vaiheista olisi vaikea laatia kattavaa esitystä. Kaikki mukana olleet ovat ennättäneet poistua keskuudestamme, ja vuoden 1918 epäsäännöllisissä oloissa muodostunut asiakirja-aineisto on kirjavaa ja aukollista. Niin paljon tietoa Nieminen kuitenkin kertoo saaneensa asiakirjoista, kirjallisuudesta ja lehtikirjoituksista käsiinsä, että vaivana oli pikemminkin runsaus kuin pula. Hyvin kirjoittaja on silti keskittynyt olennaiseen, ja niin tuloksena on ensiluokkainen joukko-osastohistoria, joka kelpaa esimerkiksi kelle kirjoittajalle tahansa.

Lukijaa ilahduttavat myös kirjan onnistunut ulkoasu harvinaislaatuisine kuvauksineen sekä jäykkyydestä vapaa sujuva suomenkieli, jonka usein tavattava vastakohta tekee monista sota-aiheisista töistä jokseenkin kauheaa luettavaa.

Päällikkönä K.E. Berg

Kuten teoksen pitkästä alaotsikosta käy ilmi, merkillisellä nimellä varustettu Suomen Tasavallan Vartiosto oli itsenäisen Suomen armeijan ensimmäinen jalkaväkijoukko-osasto. Perustamispäätös tehtiin tammikuun 6. päivänä 1918 ja 17. päivästä alkaen alkoi vapaaehtoista miehistöä saapua Jalasjärvelle, uuden joukon sijoituspaikalle. Vartioston toiminta alkoi siis jo ennen vapaussodan puhkeamista.

Jalasjärvellä, missä Vartiosto vaikutti parin viikon ajan, joukon vahvuus ylitti hieman yli sadan miehen luvun. Päälliköksi oli määrätty muun muassa Helsingin poliisipäällikkönä aikaisemmin toiminut eversti Karl Emil Berg, myöhempi kenraalimajuri. Hänen johdollaan Vartiosto sitten kohta lähti sotaan eli riisumaan venäläisiä aseista Ilmajoella. Sieltä tie kulki Seinäjoelle päämajan suojaustehtäviin ja jatkokoulutukseen.

Hihanauhassa STV

Vaikka Suomen puolustusvoimissa esiintyi vapaussodan loppuun saakka joukko, jonka miehien päähineissä oli alkuperäisen Suomen Tasavallan Vartioston kokardi ja valkoisessa käsivarsinauhassa kunniakkaana pidetty lyhenne S.T.V., muodollisista asiakirjoista Vartioston nimi katosi nopeasti. Armeijan uudelleenjärjestelyn yhteydessä Vartioston miehistöä runkona käyttäen muodostettiin nimittäin jo helmikuun alkupuolella Seinäjoen Krenatööripataljoona, jota käytännössä kutsuttiin Seinäjoen pataljoonaksi. Suomen Tasavallan Vartioston nimeä miehet kuitenkin ylpeinä käyttivät edelleen joukostaan, ja sen nimen alla myös veteraanitapahtumat järjestettiin vuoteen 1939 saakka.

Muutaman viikon aika ennätti siis synnyttää perinteen, jonka voimaa byrokraattien ratkaisut eivät kyenneet murtamaan. Vaikea perinteen arvoa on kuitenkin ymmärtää, saati sitten hyödyntää, kuten osoittaa tuore ja omituinen sooloilu Kadettikoulun nimen tiimoilla, vaikka kevyesti hyljätyllä perinnenimellä oli tässä tapauksessa ikää kolmatta sataa vuotta.

STV_hihanauha

Suomen Tasavallan Vartioston hihanauha (Seinäjoen Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museo)

Taistelujen tie

Vajaan kuudensadan miehen vahvuuteen noussut Seinäjoen pataljoona osallistui varsinaisiin taisteluihin noin puolentoista kuukauden ajan Hämeessä, jolloin sen historiaan piirtyivät muun muassa Kuhmoisten, Länkipohjan, Oriveden ja Kangasalan nimet. Tuona lyhyenä aikana pataljoonan tappiot olivat kaatuneina ja haavoittuneina yli kaksisataa miestä. Vaikka joukko kaltaiseni vakinaisessa rauhan ajan armeijassa kokemuksensa hankkineen upseerin silmin katsottuna ei ollut saanut kuin ripauksen hätäistä alokaskoulutusta, se oli hyvin motivoitu ja kesti raskaat menetyksensä. Eräs nuorista krenatööreistä kirjoitti vanhemmilleen:

”En ole lähtenyt sotaan millään uhmalla enkä halusta saada surmata ketään, sillä olen rauhaa rakastava, vaan läksin siitä syystä, että isänmaamme oli vähällä joutua anarkian uhriksi ja sitä varten lähin.”

Mutta ilman motivaatiota jokaisen joukon arvo on kyseenalainen. Seinäjoen pataljoonan kohdalla motivaatiolta murtui pohja sodan päätyttyä. Miehet olivat lähteneet vapaaehtoisina sodan tielle, mutta nyt sota oli ohitse, ja silti ei päästy kotiin. Punavankien vartioiminen Viipurin seudulla oli ikävää ja vastenmieliseksi koettua puuhaa, ruoka oli huonoa, majoitus surkeaa ja tekemättömyys tylsistyttävää.

STV_merkit

Suomen Tasavallan Vartioston kokardi ja veteraanimerkki (Seinäjoen Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museo)

Historian ironiaa

Tiedot Suomeen muodostettavasta kuningaskunnastakaan eivät nostattaneet mieliä. Kohta istui suuri osa äskeisistä sotasankareista kaltereiden takana, ja puhuttiin jopa kapinasta. Historian ironiaa oli, että vartijoina oli asevelvollisuuslain perusteella pataljoonaan tulleita täydennysmiehiä, joista jotkut olivat muutamaa viikkoa aikaisemmin sotineet punakaartissa.

Nuorempana miehenä kuulin usein määritelmän, jonka mukaan sotilaselämä on elämää, jota sotilas viettää. Suomen Tasavallan Vartioston nuorukaiset viettivät sotilaselämää. Siihen voi sisältyä mitä tahansa.

Vuoden 1918 pojat siirtyivät aikanaan ukkeina ja vaareina tuonpuoleiseen, mikäli jo toinen maailmansota ei katkaissut heidän tietään. Heidän saavutuksiinsa kannattaa tutustua. Siitä syntyy motivaatiota, ja ilman sitä meistäkään ei ole isänmaan vartijoiksi.

Sampo Ahto

Arvostelu on alun perin ilmestynyt Sotilasaikakauslehdessä 9/2005 ja julkaistaan näillä sivuilla tekijän Vapaussodan Invalidien Muistosäätiölle antamalla luvalla.

Lisätietoa Suomen Tasavallan Vartiosto -kirjasta tästä linkistä.