Laillisen yhteiskuntajärjestyksemme tuhoa tarkoittava kapinaliike, joka kuluvan vuoden alussa puhkesi ilmiliekkiin, teki Suomen Eduskunnan ja sen asettaman hallituksen toiminnan mahdottomaksi maan pääkaupungissa. Senaatin päätöksestä siirrettiin sen vuoksi hallitus Vaasan kaupunkiin, joka ensimmäisten joukossa vapautui venäläisen sotaväen kannatukseen nojautuvan anarkian vallasta. Helmikuun 1 p:stä on Suomen senaatti Vaasassa, valkoisen Suomen pääkaupungissa, käyttänyt hallitusvaltaa ja koonnut maamme kaikki voimat taisteluun Suomen lopulliseksi vapauttamiseksi Venäjän vuosisataisesta sorrosta ja kapinallisten hirmuvallan kourista. Tämä suuri päämäärä on nyt pääasiassa saavutettu. Synnyinmaan omien poikien verrattomalla urheudella ja hallituksen pyynnöstä saapuneiden saksalaisten joukkojen voimakkaalla avulla on vapaussota, vaikkakin raskain uhrauksin, saatettu voitolliseen päätökseen. Hallitus on palannut pääkaupunkiin, missä se tänään on täysilukuisena ryhtynyt vastuullista tehtäväänsä hoitamaan.
Helsingissä, 6. päivänä toukokuuta 1918.
Suomen senaatti. | |
P. E. Svinhufvud | E. N. Setälä. |
Jalmar Castrén. | Onni Talas. |
Heikki Renvall. | Juhani Arajärvi. |
Alexander Frey. | E. Y. Pehkonen. |
O. V. Louhivuori. |