VAPAUSSOTA 1918
MUISTOSÄÄTIÖ | APURAHASÄÄTIÖ | INVALIDIEN LIITTO
VAPAUSSODAN
INVALIDIEN
MUISTOSÄÄTIÖ
Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö
Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö (VIMS) perustettiin vuonna 1978 tekemään työtä viimeisten vapaussodan invalidien ja heidän leskiensä hyväksi. Ajatuksena oli myös jatkaa säätiömuodossa vuonna 1924 perustetun Vapaussodan Invaliidien Liiton (VIL) työtä sen aikanaan lopettaessa toimintansa.
VIMS vakiinnutti toimintansa tilanteessa, jossa jäsenistöltään ikääntyneen VIL:n toiminnan lopettaminen oli vääjäämättä edessä. VIL:n toiminta päättyi Katajanokan Kasinolla 25. marraskuuta 1987 pidettyyn kokoukseen. Tuolloisista liiton 64:stä invalidijäsenestä paikalle oli saapunut 18.
Nykyään vapaussodan invalideja ei enää ole elossa, joten VIMS:n suorittama huoltotyö kohdistuu heidän leskiinsä. Vapaussodan invalidien leskiä on vielä elossa 4. Huoltotyön lisäksi säätiöllä on merkittävä tehtävä uusien sukupolvien tietouden lisäämisessä itsenäistyvän Suomen alkuvaiheista.
VIMS:n puheenjohtajina ovat toimineet
-
jääkärieversti Matti Laurila 1978-1982
-
ye-eversti Perttu Heimolainen1983-1987
-
vuorineuvos Jorma Järvi 1987-2000
-
kenraalimajuri Raimo Jokinen 2000-2004
-
professori Martti Häikiö 2004-2011
-
VTM Markku Palokangas 2011-2023
VIMS:n nykyinen hallitus
-
puheenjohtaja, dosentti Jussi Niinistö, Kannus
-
varapuheenjohtaja, OTK Jyrki Kiviharju, Helsinki
-
KTM Heikki Lassila, Espoo
-
varatuomari Olli Latola, Espoo
-
sotilasprofessori Marko Palokangas, Helsinki
-
kenraalimajuri Jukka Pennanen, Kuusankoski
-
FM Elias Salminen, Helsinki
VIMS:n asiamies, FT Vesa Määttä
VIMS:n toimiston yhteystiedot:
Mannerheimintie 93 A 98 B (VI kerros)
00270 HELSINKI
Puhelin: (09) 241 1990
Sähköposti: vims(at)kolumbus.fi
VIMS:n hallituksen vahvistamia säätiön säännöllisiä seppeleenlaskupäiviä ovat
-
vapaussodan alkamispäivä 28.1. eli tammisunnuntai
-
kaatuneitten muistopäivä tai vapaussodan päättymispäivä 16.5.
-
itsenäisyyspäivä 6.12.
VIMS laskee seppeleensä Helsingissä Vanhankirkon puistossa sijaitsevalle Helsingin valloituksessa kaatuneiden vapaussotureiden muistomerkille
(Helsingin Vapaussodan sankarimuistomerkille).
Kuvia seppeleenlaskuista löytyy pääsivulta ajankohtaista-osiosta. Tilaisuuksiin ovat kaikki tervetulleita. Seuraava seppeleenlasku on 28.1.2024 klo 12.00. Lisätietoja VIMS:n toimistosta.
VIMS:n toimistosta ei enää välitetä Lottamuistomitaleita.
VIMS julistaa myös vuosittain haettavaksi Matti Laurilan rahastosta apurahoja Suomen vapaussotaan ja itsenäistymisvaihetta käsitteleviin yliopistollisiin opinnäytetöihin sekä muihin tutkimuksiin. Vapaamuotoisiin hakemuksiin on liitettävä työsuunnitelma ja opinnäytetyön ollessa kyseessä myös oppiaineen professorin suositus. Lisätietoja säätiön asiamieheltä.
Katso Matti Laurilan rahaston viimeisin apurahatiedote.
VIMS tukee vapaussota-aiheista julkaisutoimintaa, kuten Vapaussoturi-lehteä. Kaikkiin säätiön julkaisuihin sisällytetään lyhyt esittely VIMS:n olemassaolosta yhteystietoineen sekä maininta siitä, että säätiö ottaa vastaan toimintansa tukemiseksi lahjoituksia ja testamentteja.
Vapaussodan Invalidien Liitto
”Suomen vapaus on ostettu Teidän verellänne, se on Teidän hankkimanne. Ylpeydellä voitte muistella niitä voittoja, joiden nimet olette aikakirjain lehdille piirtäneet ja niitä sankareja, jotka nyt lepäävät vapaan Suomen mullassa. Niin kauan kuin Suomen nimeä historiassa mainitaan, tullaan kertomaan, kuinka suomalainen rahvaan mies astui metsien ja salomaiden syvyydestä rinnakkain parempiosaisen veljensä kanssa taistellakseen oikeuden ja vapauden puolesta”
(Ote ylipäällikkö Mannerheimin päiväkäskystä 31.5.1918)
Vapaussodassa laillisen hallituksen joukoissa arviolta noin 7 000–8 000 haavoittuneesta runsas kolmannes, siis kolmisentuhatta, jäi eliniäkseen invalideiksi. Kärjistäen voinee sanoa, että valtiovalta unohti heidät melkeinpä saman tien, kun oli saanut heidät sotasairaaloista pihalle. Toki valtio sittemmin myönsi heille eläkkeen, josta tosin kaikki invalidit eivät saaneet edes määrättynä hakuaikana tietoa, mutta tämä eläke oli määrältään vaatimaton ja se myönnettiin vain osalle invalideista, joten työn vapaussodassa vammautuneiden hyvinvoinnin puolesta saivat aloittaa yksityiset ihmiset ja yhteisöt. Näistä tahoista on erityisesti mainittava Suomen Punainen Risti, Lotta Svärd -järjestö ja ns. Valkokukkakomitea, johon kuuluneet, lähinnä helsinkiläiset naiset keräsivät varoja vapaussodan invalidien huoltotyöhön myymällä valkeasta harsokankaasta tekemiään kukkia joka vuosi vapaussodan päättymispäivänä 16. toukokuuta.
Huoltotyö sai pontta ja keskitetyt, valtakunnalliset muodot vasta kun vapaussodan invalidit itse kokosivat omat rivinsä. Tämä tapahtui kahdeksan vuosikymmentä sitten Helsingissä Säätytalolla 18. helmikuuta 1924 pidetyssä kokouksessa. Kokoonkutsujana toimi vihtiläinen kansakoulunopettaja Einar August Rosenberg, joka oli lähettänyt edellisenä syksynä lehdistön julkaistavaksi seuraavan vetoomuksen:
”Vapaussodan invaliidien huomioon! On ehtinyt kulua viisi pitkää vuotta siitä, kun vapaussodan jälkeen haavoittuneet sotatoverit jättivät sotasairaalat ja hajaantuivat koteihinsa maan eri kulmille, vieden sinne mukanaan runnellut jäsenensä ja heikentyneet voimansa sekä uskonsa maansa onnellisempaan tulevaisuuteen. Monikaan toveri, joka on joutunut viettämään sangen yksitoikkoista elämää, ei ole sen koommin toistaan nähnyt, eikä tiedä varmaan, minkälaisen kohtalon alaisena toinen elelee. Olisi sentähden ehkä monelle hyvinkin virkistävää, jos mekin joskus kokoontuisimme yhteen, elävöittämään mieliimme menneitä meille niin kalliita muisteloita, sekä pohtimaan asioita, jotka voisivat olla tarpeellisia. Niinhän näyttävät invalidit muissakin maissa tehneen…”
”Vapaussodan invaliidien huomioon! On ehtinyt kulua viisi pitkää vuotta siitä…”
Einar A. Rosenberg, kansakoulunopettaja, joka lausui
Vapaussodan Invaliidien Liiton syntysanat.
Sääntöjensä mukaan Vapaussodan Invaliidien Liiton tarkoituksena oli
”ylläpitää isänmaan puolesta taistellessaan työkykynsä kokonaan tai osittain menettäneissä henkilöissä isänmaallista henkeä ja luottamusta tulevaisuuteen sekä koettaa luoda yhteinen pohja heidän ja kaatuneiden sotilaiden puutteessa olevien omaisten tarkoituksenmukaiselle taloudelliselle huollolle. Tähän liitto pyrkii asettumalla yhteistoimintaan sekä viranomaisten että muitten samanlaatuisia tarkoitusperiä harrastavien yhdistysten tai yksityisten kanssa sekä toimimalla invaliidien sairashoidon järjestämiseksi siihen suuntaan, että invaliidit mikäli mahdollista saatetaan ansiokykyisiksi sekä sijoitetaan heille sopiviin toimiin.”
Näiden sääntöjen mukaan tämä Suomen ensimmäinen sotavammaisjärjestö toimikin. Toimintaansa liitto sai rahoitusta muun muassa raha-automaattiyhdistyksen, itsenäisyyspäivänä kerätyn kirkkokolehdin, yksityisten henkilöiden, yhteisöjen ja yritysten varoista. Näin liitto kykeni jakamaan avustuksia ja lainoja vaikeimmissa oloissa eläville jäsenilleen. Tämä – vaikeuksissa elävien, heikoimpien ja hiljaisten jäsenten taloudellinen auttaminen – koettiin liiton tärkeimmäksi tehtäväksi. Ei haluttu, että vapaussodan invalidit joutuvat arvoaan alentavalla kerjäämisellä – kuten ennen liiton perustamista todella oli tapahtunut – hankkimaan leipänsä.
Vapaussodan Invalidien Liiton jäsenmäärä oli suurimmillaan vuonna 1940, jolloin siihen kuului 2 105 invalidia. Sen jälkeen jäsenmäärä alkoi vähitellen laskea luonnon lakien mukaisesti.
Vapaussodan Invaliidien Liiton lippu, jonka suunnitteli arkkitehti Carolus Lindberg.
Lipun aiheena on VIL:n jäsenmerkki, jonka taustalla on auringon sädekehä saavutetun vapauden ja tulevaisuuden tunnuskuvana
Liiton äänenkannattajaksi ja tiedotusvälineeksi perustettiin vuonna 1928 Vapaussodan Invaliidi -lehti, joka ilmestyi liiton lakkauttamiseen saakka. Oma lehti toimitettiin vakaassa kristillis-isänmaallisessa hengessä, ja siinä käsiteltiin historiallisia tapahtumia ja perinteitä, liiton ja sen osastojen toimintaa sekä vapaussodan invalideja palvelevia, kulloinkin ajankohtaisia huoltokysymyksiä.
Liiton puheenjohtajana oli ensimmäisen toimintavuoden ajan jääkärikapteeni Veikko Heikinheimo. Heikinheimon jälkeen puheenjohtajana toimi viiden vuoden ajan kansanedustaja Antti Kuisma, jonka jälkeen puheenjohtajan tehtävät otti hoitaakseen Matti Laurila. Vapaussodassa lapualaisia suojeluskuntalaisia johtanut jääkärivänrikki Laurila oli haavoittunut Tampereen valtauksessa, jota ennen hänen samanniminen isänsä ja Ilmari-veljensä olivat kaatuneet – kuten tunnettua – Länkipohjan läpimurtotaistelussa 16. maaliskuuta 1918. Tunnettu on niin ikään Vilppulan urhojen muistolle -niminen marssi, joka alkaa sanoilla ”Kytösavujen aukeilla mailla…” Tässä marssissa kerrotaan Lapuan lumiaurasta eli ”Laurilan työstä ja Vilppulan vaiheesta”.
Jääkärieversti Matti Laurila toimi Vapaussodan Invaliidien Liiton puheenjohtajana vuosina 1930–1982.
Laurila haavoittui Tampereen valtauksessa. Toivuttuaan hän kysyi äidiltään rintamalle palaamisesta. Äiti vastasi: ”Mitä isäkin sanoisi, jos minä kieltäisin?”
Matti Laurilalla, Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin arvostetulla piiripäälliköllä, oli auktoriteettia toimia Vapaussodan Invaliidien Liiton puheenjohtajana huikeat 52 vuotta, siis yli puoli vuosisataa, mikä on aivan poikkeuksellista suomalaisen yhdistyselämän historiassa. Jätettyään tämän luottamustehtävänsä vuonna 1982 Matti Laurila nimitettiin Vapaussodan Invaliidien Liiton toiseksi kunniapuheenjohtajaksi – ensimmäinen oli ollut vapaussodan invalidien suuri ystävä, Suomen marsalkka Mannerheim.
Vapaussodan Invaliidien Liiton toiminnan alkuvuodet olivat tarmokkaita ja tuloksellisia. Liitto kuntoutti jäseniään ja avusti heitä uuden elämän alkuun. Tätä varten hankittiin ja ylläpidettiin hoito- ja huoltolaitoksia, joista tunnetuimpia olivat Kyyhkylän invaliidikoti, Suitian työkoti ja Runnin terveyskylpylä.
Mikkelissä sijaitsevasta Kyyhkylästä muodostui ennen pitkää koko Vapaussodan Invaliidien Liiton toiminnan tunnuskuva. Kyyhkylä päätettiin luovuttaa Sotainvalidien Veljesliitolle vuonna 1969. Vapaussodan Invaliidien Liitto tuki muutenkin hyvin avokätisesti veljesjärjestönsä työtä talvi- ja jatkosodissa vammautuneiden kuntouttamiseksi. Liitto oli ollut myös keskeisellä tavalla käynnistämässä Sotainvalidien Veljesliiton toimintaa talvisodan jälkeen.
Vapaussodan Invaliidien Liitto valoi jäseniinsä vahvan veljeshengen, uskoa tulevaisuuteen ja asiansa oikeutukseen, eikä hyvä yhteishenki hävinnyt, vaikka esimerkiksi valtiovallan viime sotien jälkeinen – nykypäivästä katsottuna lähes käsittämättömän ynseä suhtautuminen vapaussodan invalideihin ja vapaussotaan yleensä – ajoittain masensikin sotavanhusten mieliä.
Vapaussodan invalidien ikäännyttyä liiton työ hiljeni muuntuen väistämättä lähinnä vanhustenhuolloksi, ja invalidit itse lopettivat liittonsa Helsingissä Katajanokan Kasinolla pidetyssä kokouksessa 25. marraskuuta 1987. Liiton jäseninä tuolloin olevista 63 sotavanhuksesta 18 saapui paikalle päätöskokoukseen.
Vapaussodan Invaliidien Liiton viimeisessä kokouksessa 25.11.1987 puheenjohtaja Perttu Heimolaisen allekirjoituksella yhdistyksen tehtävät luovutettiin Vapaussodan Invalidien Muistosäätiölle. Heimolaisesta oikealla VIL:n johtokunnan jäsenet Y.K. Suominen, Veikko Rislakki ja Jalmari Timonen
Vapaussodan Invaliidien Liiton viimeinen puheenjohtaja oli yleisesikuntaeversti Perttu Heimolainen. Hän oli vapaussodassa Karjalan rintamalla Ahvolassa haavoittunut, Aunuksen retkelle sekä talvi- ja jatkosotiin tykistökomentajana ansiokkaasti osallistunut invalidi, joka tuli liiton toimintaan mukaan vasta sen loppuvaiheessa mutta sitäkin merkittävämmällä panoksella.
Eversti Heimolainen luotsasi liiton 63-vuotisen historian kunniakkaaseen päätökseen, ja siirsi huolto-, avustus- ja perinnetyön Vapaussodan Invalidien Muistosäätiön hoidettavaksi. Sitä työtä säätiön puheenjohtajat, vuorineuvos Jorma Järvi ja kenraalimajuri Raimo Jokinen, tarmokkaasti johtivat
Viimeinen vapaussodan invalideista on poissa. Varkauden taistelussa 21. helmikuuta 1918 toisen silmänsä menettänyt ja myöhemmin täydellisesti sokeutunut Jalmari Timonen nukkui ikiuneen 17. joulukuuta 1997. Siunaustilaisuudessa Kuopiossa VIMS:n seppelettä olivat laskemassa Martti Häikiö, Raita Arvola ja Eeva Tapio.
Tällä hetkellä kaikki vapaussodan invalidit on jo kutsuttu viimeiseen iltahuutoonsa, mutta heidän leskiensä, joita on muistosäätiön tiedossa tällä hetkellä 27 [tilanne 18.3.2004], avustamista jatketaan.
Vapaussodan Invaliidien Liiton tarina päättyi jo 16 vuotta sitten, ja sen perustamisesta on kulunut pyöreät kahdeksan vuosikymmentä, mutta sen perillisen Vapaussodan Invalidien Muistosäätiön työ jatkuu ja tulee tulevina vuosina perinnetyön saralla vain korostumaan.
Jussi Niinistö
Kirjoittaja on kansanedustaja. Kirjoitus perustuu Helsingin Suomalaisella Klubilla 18.3.2004 Vapaussodan Invaliidien Liiton 80-vuotisperustamismuistotilaisuudessa pidettyyn puheeseen.
Kuvat ovat viimeistä lukuunottamatta VIMS:n vuonna 1988 kustantamasta Kalle Kuosan kirjasta Vapaussodan Invaliidien Liitto ry 1924–1987. Toinen VIL:n historiasta kirjoitettu kirja on vuonna 1968 WSOY:n kustantamana ilmestynyt Anni Voipion Vapaussodan Invalidit. Järjestö, jäsenet, ystävät, joka sisältää mm. matrikkelin.
