Vapaussodan muistomerkkejä Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla
Helsingin taistelusta ja vuoden 1918 sodasta on useita muistomerkkejä eri puolilla kaupunkia:
– Suomalaisten Vapaussotamuistomerkki eli Helsingin valloituksessa kaatuneiden valkoisten hautamuistomerkki Vanhan kirkon puistossa Bulevardi 10:n vastapäätä.
Helsingin ulkopuolella kaatuneiden patsas (Pellingin retken muistomerkki) Liisanpuistossa Maurinkatu 4:n vastapäätä.
– 34 valkoisen sankarihaudat ja muistomerkki Hietaniemen hautausmaalla korttelissa 22. Lisäksi uurnalehdossa (alue 2) on Vapaussodan soturien viimeinen leposija ja 2.12.1962 paljastettu muistokivi (Vapaussodan Invalidit ry:n Helsingin osaston hautapaikka).
– Jääkärikivi Suomen Vanhan Kaartin hautausmaalla (Lapinlahdentie). Suunnittelija Pauli Lehtinen.
Saksalaisten hautamuistomerkkejä
– Vapaussotaan osallistuneiden saksalaisten sotilaiden hauta ja sankarimuistomerkki Vanhan kirkon puistossa Bulevardi 12:n vastapäätä.
– Saksalaisten vapaussotaan osallistumisen muistomerkki Tähtitorninmäellä Saksalaisen kirkon vieressä. Suunnittelija Ester Sundqvist.
Muita saksalaisten hautamuistomerkkejä:
– Toukolassa umpulan kasvitieteellisen puutarhan alueella.
– Etelä-Haagassa Korppaantien ja Lapinmäentien risteyksessä.
– Espoon Leppävaarassa Muistopolun varressa.
– saksalaisten sotilashautausmaalla Vantaan Honkanummella (Siltaniitynkuja).
– Vantaalla Helsingin pitäjän kirkon hautausmaalla.
Muita
– Itsenäisyyden kuusi ja vapauden kivi Kaivopuistossa.
– Mannerheimin patsas postitalon edustalla Nykytaiteen museon Kiasman vieressä muistuttaa osaltaan pääkaupungissa pidetystä valkoisten voitonparaatista 16.5.1918.
Punaisten muistomerkkejä
Punakaartilaisten valtakunnallinen muistomerkki on Eläintarhassa Jäähallin luona. Suunnitellut Taisto Martiskainen.
Punaisten muistomerkkejä on lisäksi:
– Malmin hautausmaalla (alue 23).
– Pohjois-Haagan aseman lähellä kalliorinteessä.
– Vantaan Hiekkaharjussa Urheilutien ja Kauratien risteyksessä.
– Santahaminan varuskunta-alueella.
SUOMALAISTEN VAPAUSSOTAMUISTOMERKKI VANHAN KIRKON PUISTOSSA HELSINGISSÄ
Helsingin valloituksessa kaatuneiden valkoisten hauta Vanhan kirkon puistossa on Bulevardin puoleisella sivustalla, Bulevardi 10:n vastapäätä. Sinne haudattiin 19.4.1918 kuusitoista pääkaupungin valtauksessa kuollutta Helsingin valkokaartilaista.
Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa 25.4.1918 esitettiin Vanhan kirkon puistossa olevan haudan koristamisesta muistomerkillä. Tämän perusteella päätti valtuusto pyytää Arkkitehtiklubilta ehdotusta asiassa.
Helsingin kaupunginvaltuuston päätös 4.6.1918
Toukokuun 16. päivänä 1918 päivätyssä kirjelmässään mm. Helsingin raitiovaunuliikenteen uudistajana tunnettu johtaja Artur Grönberg ehdotti kaupunginvaltuustolle muistopatsaan pystyttämistä. Hän perusteli ehdotustaan:
”Pääkaupunkiin maansa puolesta kaatuneiden sankarien muistoksi ja nykyisten sukupolvien kiitollisuuden osoittamiseksi sekä kehotukseksi vastaisille sukupolville esi-isäinsä tavoin täyttämään miehuusvelvollisuutensa.”
Tämän ajatuksen toteuttamiseksi Grönberg lahjoitti pohjarahastoksi 10 000 markkaa (2800 euroa vuoden 2002 rahassa) ja lausui toivomuksen, että kaupunginvaltuusto tekisi aloitteen varojen keräämiseksi puheena olleeseen tarkoitukseen.
Valtuusto vastasi ottavansa kiitollisuudella lahjan vastaan sekä kehotti ryhtymään tarpeellisiin toimenpiteisiin asiassa. Valtuuston kokouksessa 4.6.1918 päätettiin asettaa patsashanketta varten komitea, johon valittiin Grönbergin lisäksi valtuutetut Onni Tarjanne(arkkitehti, yleisten rakennusten ylihallituksen ylijohtaja) ja Johannes Sederholm (professori, geologisen komission puheenjohtaja). Komitean tulisi tehdä valtuustolle ehdotus lahjoituksen ”tarkoituksen toteuttamisesta”.
Helsingin kaupunginvaltuuston varsinaisessa kokouksessa 11.6.1918 käsiteltiin ”kysymystä Vanhan kirkon puistikossa olevain sotilashautain koristamisella taiteellisella muistomerkillä”. Arkkitehtiklubi ehdotti valtuustolle yleisen kilpailun julistamista asiassa, minkä valtuusto hyväksyi.
Heinäkuun 1. päivänä 1918 kaupunginvaltuusto käsitteli kaupungin yleisten töiden hallituksen ilmoitusta Vanhalla hautausmaalla olevien sotilashautojen siistimisestä. Valtuusto toivoi kaupunginpuutarhurin ottavan välittömästi toimekseen mainittujen hautojen hoidon. Kaupunginpuutarhuri laati ehdotuksen, jonka mukaan haudat koristettaisiin toistaiseksi havupuilla ja kukkivilla kasveilla, minkä valtuusto hyväksyi.
Kaupunginvaltuusto käsitteli 5.5.1920 komitean mietintöä kaatuneiden vapaustaistelijoiden muistomerkin aikaansaamiseksi. Asia pantiin pöydälle seuraaviin kokouksiin touko-kesäkuussa, jolloin valtuusto hyväksyi Artur Grönbergin lahjoituksen käyttämisestä muistomerkkihankkeeseen. Tämän jälkeen hanke eteni joutuisasti ja Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa 27.10.1920 kerrottiin muistomerkin valmistumisesta samaan aikaan kuin saksalaisten sankaripatsas. Valtuuston puheenjohtaja, itsenäisyyssenaatin jäsenenä tunnettu Alexander Frey ilmoitti Vanhan kirkon puistikon sotilashaudoille pystytettävien muistomerkkien vastaanottamisesta. Kokouksessa vahvistettiin, että patsaan suunnittelukilpailun voittaneiden kuvanveistäjä Elias Ilkan ja arkkitehti Erik Bryggmanin tekemä Suomalaisten Vapaussotamuistomerkki paljastetaan lokakuun viimeisenä päivänä klo 14.00.
Muistomerkkien paljastus 31.10.1920
Helsingissä vietettiin suurin juhlallisuuksin vainajien päivää 31.10.1920, kun Vanhan kirkon puistikossa paljastettiin pääkaupungin valtauksessa kaatuneiden suojeluskuntalaisten hautamuistomerkki ja saksalaisten sotilaiden sankaripatsas. Tapahtumassa oli läsnä valtioneuvoston, sotilas- ja suojeluskuntapäällystön, kaupunginvaltuuston ja yliopiston edustajia.
Suomen Valkoisen Kaartin soittokunnan esittämän Beethovenin hymnin ja Jumala ompi linnamme -virren jälkeen hautapatsaskomitean puheenjohtaja, kaupunginvaltuuston edellinen, pitkäaikainen (1904–1918) puheenjohtaja, pankinjohtaja Alfred Norrmén luovutti hautamuistomerkit Helsingin kaupungille. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Frey lausui luovutuksen yhteydessä muun muassa seuraavaa:
”Toisesta hautakammiosta, jonka muistokiven vastikään poistimme, lepää oman maamme poikia… Selvästi tajuten, mitä velvollisuus heiltä vaatii, he vapauden ensimmäisen aamunkoiton sarastaessa riensivät vapauttajain avuksi ja lämpimällä sydänverellään todistivat uskollisuutta kotikaupunkiaan ja synnyinmaataan kohtaan.”
Helsingin Sanomat kirjoitti seuraavana päivänä:
”Sumuisen harmaa ja sateinen päivä ei voinut eilen ehkäistä Wanhan kirkon puistossa oleville sankarihaudoille pystytettyjen merkkien paljastusjuhlallisuutta muodostumasta vaikuttavaksi ja mieleenpainuvaksi isänmaalliseksi tilaisuudeksi. Jo aikoja ennen kuin juhlallisuuksien piti alkaa oli tuhatlukuinen yleisö täyttänyt kaikki läheiset katukäytävät voidakseen olla läsnä tässä tilaisuudessa.”
Paljastustilaisuuden yhteydessä järjestettiin myös sotilasparaati, johon otti osaa sotaväkeä ja osastoja Helsingin suojeluskunnasta.
Ilkan ja Bryggmanin suunnittelema muistomerkki
Suomalaisten Vapaussotamuistomerkki on valmistettu mustasta graniitista. Kivipaatta koristavat matalat reliefit ovat kreikkalaishenkisiä. Ratsastavia nuorukaisia ja hevosta suitsista pitelevää nuorukaista esittävän kuvasarjan esikuviksi on mainittu muun muassa Ateenan Akropoliin Parthenon-friisin reliefit. Kreikkalainen tyyli on symbolinen tyylivalinta. Suomea verrattiin itsenäisyyden alkuvuosina pieneen Kreikkaan, joka taisteli suurta itäistä vihollista vastaan. Suomalaista kulttuuria pidettiin läntisen kulttuurin itäisenä etuvartioasemana.
Tekijöistä kuvanveistäjä Elias Ilkka oli opiskellut Helsingissä ja Pariisissa. Tämän ”Helsingin suomalaisten sankaripatsaan”, kuten Ilkka itse muistomerkin määritteli, lisäksi hän valmisti myös Ylistaron, Jalasjärven ja Räisälän sankaripatsaat. Arkkitehti Erik Bryggman oli työskennellyt mm. Armas Lindgrenin, Sigurd Frosteruksen ja Valter Jungin toimistoissa sekä Helsingin kaupunginsuunnittelukonttorissa.
Muistomerkkiin on kaiverrettu seuraavien Helsingin valtauksessa kaatuneiden Helsingin suojeluskunnan jäsenten nimet: Puhakka Lauri Ilmari, Helenius Ivar, Eskola Niilo Walfrid, Holmgren Albert, Lietare Paavo, Ohlström Harald Johannes, Pitkänen Emil, Wallenius Hjalmar, Lyytikäinen Oskari, Campbell John, Airaksinen Ilmari, Turja Kaarlo Arvo, Korhonen Yrjö,Hällund Elon, Westerlund Axel, Palmroos Lauri, Kurkelin Karl August ja Salin Gunnar.
Muistomerkin myöhemmistä vaiheista
Itsenäisen Suomen täyttäessä 75 vuotta vuonna 1992 suoritettiin lukuisia kunniakäyntejä sotiemme sankarien haudoille ja muistomerkeille. Valtakunnallisia kunniakäyntejä tehtiin muun muassa Vakaumuksensa puolesta 1918 kuolleiden muistomerkille.
Suomen laillisen hallituksen joukkoihin kuuluneiden osalta oli vielä vaikeaa tunnustaa, että he taistelivat ja kaatuivat isänmaan puolesta. Muun muassa vuorineuvos Jorma Järvi esitti Suomi 75 vuotta -toimikunnalle ja sen puheenjohtajalle Kalevi Sorsalle, että juhlavuoden itsenäisyyspäivänä hyväksyttäisiin myös virallinen kunniakäynti Suomalaisten Vapaussotamuistomerkille Vanhan kirkon puistossa. Näin myös laillisen hallituksen joukoissa taistelleet olisivat saaneet ansaitsemansa muiston.
Vastauksessaan Suomi 75 vuotta -toimikunta totesi valtioneuvoston laskeneen seppeleen kyseiselle Helsingissä kaatuneiden suomalaisten sotilaiden muistomerkille itsenäisyyspäivisin lukuun ottamatta vuotta 1977, jolloin huomionosoitus jäi erehdyksessä suorittamatta. Lisäksi toimikunta totesi, että omaksuttu perinne kestää edelleen ja käytäntö voidaan säilyttää myös jatkossa.
Helsingissä ei ole, kuten muualla maassa, virallisesti Vapaussodan sankarihautamuistomerkiksi nimettyä patsasta. Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö ja pääkaupunkimme korkeakoulujen ja yliopiston ylioppilaskuntien edustajat esittivät Helsingin kaupunginhallitukselle vuosina 1992–1993, että Vanhan kirkon puistossa oleva muistomerkki nimettäisiin Vapaussodan sankarimuistomerkiksi.
Kun tuli kuluneeksi 75 vuotta Helsingin valtauksessa kaatuneiden suojeluskuntalaisten hautaustilaisuudesta (19.4.1993), Vapaussodan sankarihaudalla Vanhan kirkon puistossa järjestettiin kunnianosoitus seppeleenlaskuineen. Sen järjestivät Jääkäripataljoona 27:n Perinneyhdistys, Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö, Vapaussodan Helsingin seudun perinneyhdistys, Suomen Maanpuolustushistoriallinen Yhdistys, Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta, Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunta, Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta ja Svenska Handelhögskolans Studentkår.
PELLINGIN JA SIGURDSIN JOUKKOJEN MUISTOMERKKI LIISANPUISTIKOSSA
Pellingin ja Sigurdsin joukkojen historia
Itä-Uudenmaan suojeluskuntajoukkojen vahvuus oli noin 1 300 miestä. Parhaiten varustettu oli niin sanottu Vihreä Pataljoona, jonka päällikkönä toimi 20-vuotias Väinö Petrelius. Pataljoona osallistui tammikuun lopussa 1918 hyökkäykseen Keravalle, jossa punaisten puolustus piti. Suojeluskuntajoukot hajaantuivat ja noin 300–400 miestä lähti Petreliuksen johdolla Pellinkiin. Punaiset seurasivat, mutta heidän hyökkäyksensä torjuttiin.
Helmikuun puolivälissä Pellingin joukko hajaantui piileskelemään eri puolille saaristoa, koska sen ammusvarat olivat lopussa. Suomenlahden jäädyttyä osa joukoista pakeni Viroon, josta he tulivat takaisin Loviisaan maihin nousseiden saksalaisten joukkojen mukana. Osa yritti Petreliuksen johdolla Helsinkiin, mikä koitui heidän kohtalokseen.
Länsi-Uudellemaalle oli muodostunut sodan sytyttyä kaksi merkittävää suojeluskuntalaisten tukikohtaa Siuntioon Suitian kartanoon ja Kirkkonummelle Sigurdsin kartanoon. Suitiaa puolustaneet 200 heikosti aseistautunutta valkoista liittyivät 13.2.1918 Sigurdsin kartanossa asemissa olleiden 320 valkoisen osastoon. Noin kaksi tuhatta punaista aloitti näihin aikoihin hyökkäyksen Sigurdsiin. Taistelut kestivät helmikuun 27. päivään asti, jolloin valkoiset joutuivat antautumaan.
Muistomerkki kaatuneille suojeluskuntalaisille
Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa 17.12.1918 käsiteltiin: ”eräiden Helsingissä asuvain kansalaisten esitystä varain myöntämisestä muistomerkin pystyttämiseksi kaatuneille suojeluskuntalaisille”. Ehdotuksen mukaan kaupunginvaltuusto päättäisi muistomerkin pystyttämisestä Helsingin suojeluskuntaan kuuluneille ja Sipoon, Keravan, Pellingin, Kirkkonummen sekä Siuntion taisteluissa kaatuneille suojeluskuntalaisille. Esityksessä toivottiin tätä tarkoitusta varten osoitettavan 80 000 markkaa (23 000 euroa vuoden 2002 rahassa).
Esitykseen liitettiin arkkitehti Armas Lindgrenin ja kuvanveistäjä Gunnar Finnen yhteisesti laatima muistomerkkiehdotus. Muistomerkin paikaksi valittiin Pohjoisranta Liisanpuistikon edustalla, ”sen johdosta, että useimmat suojeluskuntalaiset oli murhattu tämän paikan läheisyydessä yrittäessään palata itäisestä saaristosta”.
Muistomerkin paljastustilaisuus 16.5.1921
Helsingin kaupunginvaltuusto teki joulukuun 17.12.1920 päätöksen Pellingin retkeläisten ja Sigurdsin joukkojen muistomerkin rakentamisesta Liisanpuistikkoon. Lindgrenin ja Finnen suunnittelema ja Helsingin kaupunginvaltuuston tilaama muistomerkki paljastettiin 16.5.1921.
Paljastuspäivänä kello 10.00 oli Pellingin retkeläisten ja Sigurdsin joukkojen muistomerkillä kunniavartiossa komppania Valkoista kaartia ja Helsingin suojeluskuntaa. Torvisoittokunnan esitettyä virren poistettiin patsaalta verho ja pankinjohtaja Alfred Norrmén luovutti patsaskomitean puolesta muistomerkin Helsingin kaupungille.
Seppeleitä laskivat muun muassa Uudenmaan läänin maaherra, kenraali Bruno Jalander, Helsingin suojeluskunnan päällikkö, kenraali >Paul von Gerich, Helsingin kunnallispormestari Johannes von Haartman ja Helsingin kaupunginvaltuuston porvarillisten puolueiden edustajien puolesta pankinjohtaja Alexander Frey ja tohtori Artur Tollet. Myös vainajien omaiset ja läheiset laskivat seppeleensä. Toimituksen päätteeksi soittokunta esitti Maammelaulun. Kunniakomppaniat poistuivat sen jälkeen kenraalien von Gerich ja Harald Åkerman ohitse.
Hufvudstadsbladet kirjoitti seuraavana päivänä:
”Liisanpuistikossa muistettiin eilen isänmaallisia nuoria miehiä, jotka taistelivat 1918 täällä punaisten vainoamassa Etelä-Suomessa ja uhrasivat elämänsä laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolesta.”
Lindgrenin ja Finnen suunnittelema muistomerkki
Patsaassa on 48 surmansa saaneen valkoisen nimet. Teoksen eteläiselle puolelle on kaiverrettu Pellingin joukkoihin kuuluneiden kaatuneiden nimet ja pohjoiselle puolelle Sigurdsin joukkojen kaatuneiden nimet. Ensimmäinen nimi on Väinö Petrelius, jonka punaiset vangitsivat ja surmasivat.
Punaisesta graniitista valmistettu muistomerkki esittää polvistunutta mieshahmoa. Kansallisromanttiset aiheet olivat väistyneet sotaisamman antiikin kreikan laivaston tieltä. Teos on vapaussodan muistomerkkinä osa jatkumoa, jossa kuvanveistäjät yrittivät vastata aina 1930-luvulle saakka vallinneeseen kysyntään tämän tapaisille julkisille taideteoksille.
LÄHTEITÄ
Arkistolähteet
Helsingin kaupunginvaltuuston kokousten pöytäkirjat 1918, 1920.
Vapaussodan Invalidien Muistosäätiön kirje Suomi 75 vuotta -toimikunnalle 23.4.1992, Suomi 75 vuotta -toimikunnan vastaus Vapaussodan Invalidien Muistosäätiölle 17.6.1992, Vapaussodan Invalidien Muistosäätiön kirje Helsingin kaupunginhallitukselle 5.11.1992, Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan, Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnan, Helsingin kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan ja Svenska Handelhögskolanin kirje 8.3.1993 Helsingin kaupunginhallitukselle, Vapaussodan Invalidien Muistosäätiön ilmoitus 15.4.1993 Helsingin poliisilaitokselle Vanhan Kirkon muistotilaisuudesta 19.4.1993.
Sanoma- ja aikakauslehdet
Helsingin Sanomat 1.11.1920, Uusi Suomi 29.10.1920, Suomen Kuvalehti 6.11.1920, Iltalehti 17.5.1921, Hufvudstadsbladet 17.5.1921.
Kirjallisuutta
Aunesluoma, Juhana ja Häikiö, Martti (toim.), Suomen vapaussota 1918. Kartasto ja tutkimusopas. WSOY – Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö, Porvoo 1995.
Rautio, Antero, Pääkaupunkiseudun julkiset muistomerkit ja taideteokset. Patsasbongarin opas. Hämeenlinna 1998.
Tuomisto, Antero, Suomalaiset sotamuistomerkit. Sotiemme muistomerkit Pähkinäsaaren rauhasta 1323 nykypäivään 1998. Sotilasperinteen Seuran julkaisu n:o 1. Jyväskylä 1998.
Yllä oleva teksti on lyhentäen lainattu Vapaussodan Invalidien Muistosäätiön vuonna 2002 julkaisemasta kirjasesta Vapaussodan muistomerkit Helsingissä, jonka toimittivat Vesa Bauters, Martti Häikiö ja Ohto Manninen. Kirjasta voi tiedustella VIMS:n toimistosta osoitteesta Mannerheimintie 93 A 98 B, VI krs, 00270 HELSINKI, puhelin (09) 241 1990, sähköposti vims@kolumbus.fi.